lauantai 5. toukokuuta 2018

Vähän haikein mielin kevätpuuhissa

Mulla hurahdukset on vähempänä, mutta aika mennä hurahtaa hurjan nopeaan. Härdelliä on riittänyt, siivoamista, tavaroiden hävittämistä, ikkunapesua. Pihalla olen "jo" päässyt haravoimaan talon ympäristöä, mutta vielä on paljon vesilätäköitä ja luntakin takapihalla.
Aika paljon sillä mielellä haravoin, jotta oisko tämä viimenen kevät tässä asua. Voi kun löytyisi jotkut jatkamaan tätäkin puuhaa ja pihan laittoa.
En ole vielä asuntoa hankkinut tai muuttoautoa tilannut kuitenkaan :)

Huhtikuun krookukset
Nuokin krookukset ovat jo kuihtuneet. Miten nyt tuntuukin, ettei ehdi krookuksista nauttia ollenkaan, kun ne kukkivat tuolla vesilätäköiden ja lumihankien keskellä ja sitten kupsahtavat nurin.

Pihalla on kiva kyllä haravoida, kun linnut sirkuttaa niin ihanasti. Mutta ilma on aika viileä, tuntuu kuin olisi pakkasen puolellakin vielä, vaikka muutama + aste onkin. Lähijärvessä kun on jäät vielä (ainakin eilen oli) sekin vielä viilentää.

peipponen
 Tänään näin ensimmäisen kirjosiepon pihalla. Ja kukkapenkissä alkaa sinivuokot avautua, että kylläpä se kevät tuli tännekin.

Talon esittelyitä on ollut jo monta kertaa, tarjouskin on tullut. Joten on pitänyt alkaa oikeasti katsomaan tavaroita sillä silmällä että pidänkö vai hävitän.

Kaikki orvokkien istutusruukut olen kylmästi laittanut roskiin, ennen säilytin ne aina. Pakastusrasioissa sama juttu. Ihme tavaraa sitä on kertynyt tässä asuessakin 15 vuotta. Ja paljon sitä vanhempiakin on säilöttynä.

Vähän surkeita on myynnissä olevat orvotkit olleet vielä
Näinköhän mun pitää laittaa poltettavaksi Nightwishin kalenteritkin v.lta 2016, en millään raaskis 😿

Pitänee lähteä vaikka kukkapenkeistä keräämään katkenneita varsia ja risujuakin olis iso kasa hakettaa tai polttaa. Lumi katkoi taas monta terijoensalavaa ja muitakin pensaita.

Moi vaan, ja kiitokset kommenteista edelliseen !



7 kommenttia:

  1. Toivotaan, että talosi saa hyvän uuden isäntäväen♥

    VastaaPoista
  2. Onpa kevät pitkällä siellä. Uskon, että mielesi on haikea. Toivottavasti kotisi löytää ihanan uuden omistajan, joka pitää siitä hyvän huolen

    VastaaPoista
  3. No toivottavasti saat kaupat tehtyä jos sitä haluat .

    VastaaPoista
  4. Nightwishin kalenteri roskiin?!!!? No ei hitossa! Ei se paljoa tilaa vie, säästä muistona ilman muuta. Monta turhempaa juttua on poistoihin, mutta ei Nightwishiä!

    Toivotan lämpimästi voimia muutoksiin. Ne ovat aina vaikeita, mutta niistä on vain pakko selvitä. 15 vuotta on pitkä siivu elämästä, jonka työstäminen vie oman aikansa. Anna itsellesi aikaa.

    VastaaPoista
  5. Onnea talokaupoille! Meilläkin lumi ja myrsky talvella katkoi puita jokeenkin... Se näyttää nyt kovin sotkuiselta, mies kavereineen on osan saanut pois. Hyvää pyhää!

    VastaaPoista