keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Toukokuun loppua mennään

Näin tämäkin toukokuu on lopussa, oli tosi lämmin ja hieno kuukausi toukokuuksi.
Rasittava ja stressaava kuukausi oli, talon myyntiin laitto, siivous, pihatyöt, tavaroiden hävitys ja myynti, monenlaista touhua. 
Nyt on vähän helteet hellittäneet, mutta vettä ei vielä ole tullut.
 

Mutta olen nyt nauttinut pihastakin enemmän kuin ennen, ja miettinyt mitenkä paljon tulee ikävä, jos talo menee kaupaksi.
Kasvimaalla olen myllännyt ja kylvänyt vanhoja siemeniä, ainakin kehäkukat itävät, jos ei sitten muut :)
Kävin tänään kävelyllä kameran kanssa pihalla, ja bongailin kukkia.

Monet kukat ovat liikaa rikkaruohojen saartamia ja monet kaipaisivat jakamista, koska kukkia on vähemmän, esim vuohenjuuret, pikkusydämet ja tulikellukat. 
Ja monet kärsivät talven tuhoista, kuten vuorenkilvet ja norjanangervot.

Akileijat aloittavat kun vuohenjuuret lopettavat kukintaa.

Ensimmäinen petunia
Kohta varmaan uskaltaa hankkia petunioita ruukkuihin, kun nyt niissä on vielä orvokkeja. 

Raparperi kukkii :)
Mulla on tullut harvemmin syötyä raparperiä, joten annan niiden kukkia. Nyt olen kyllä tehnyt jo kaksi kertaa raparperipaistosta, johon tulee sen lisäksi kaurahiutaleita, kookoshiutaleita, voita, kanelia,  inkivääriä, makeutta maun mukaan ja nautitaan jäätelön kanssa. Nam!

Hienoa kuukauden vaihdetta teille kaikille, 
kiitokset kommenteista edellisiin postauksiin ja 
hauskoja juhlia, koska monilla on viikon lopulla niitä.



lauantai 26. toukokuuta 2018

Tulppaanimania

Toukokuu on mennyt  jo loppupuolelle. Harvinaisen lämmintä, jopa kuumaa on ollut.

Etualalla Candy Prince ♥
Mulla on tapana ollut säästää tulppaaneja istutettuani ne laput, jotta muistan mitä olen istuttanut ja nouseeko niitä sitten keväällä.
Viime syksyisistä olin muistavinani istuttaneeni valkoisia, eikä niitä nyt ollut tässä yhtään. Enkä muuanne istuttanut niitä ollenkaan.
Parhaiten on onnistunut tuo ihana Candy Prince tulppaani, joita ostin PuutarhaPäivänpaisteen myymälästä Joensuusta.  20 kpl  ja ovat ihanasti kukkineet matalana,ensiksi aukesivat, ihan "namu" mun mielestä. Näistä ei ollut muuta kuvaa kuin olin kirjoittanut toiseen lappuun nimen, määrän ja ostopaikan, enkä muistanut yhtään.

 Nämä Balladet kyllä tunnistaa, ovat päivällä levähtäneet auki ja illalla supistuvat kuvan mukaiseksi.

Näiden kai olisi pitänyt olla valkeita, mutta ovat jotain muuta. 

Oliskohan nämä sitten näitä "Van Eijk" tulppaaneita.
Lukumäärä täsmää ja olin kirjoittanut paikan suurinpiirtein mihin istutin. Hyvin samantapaisia kuin edelliset.
Viimeiseksi aukesivat nämä Carnaval de Riot, ovat ihan samanlaisia kuin kuvassa.
Hienosti olivat säilyneet talven yli ja kukkivat.
Tosiaan viime kesänä poistettiin tuosta suihkulähde allas, ja täytin sitten sen paikan hakkeella ja mullalla, heinäsilpulla yms. Istuttelin omasta pihasta kuunliljoja ja päivänliljoja, jospa ne peittävät sitten kesällä tulppaanin varret.

Kokosin kollaaseja vanhoista jäänteistä.
Huis ten bosch, hieno rimpsuinen vanha, muutamia kukki vielä.

Katselin viime vuotta näihin aikoihin ja on nyt kyllä paljon edellä kesän tulo. Viime vuonna ei juurikaan keltavuokot kukkineet , nyt ne ovat olleet tosi pitkään täydessä kukassa.
 
Tämä pilvikirsikan tyyppinen, Kiinasta kotoisin oleva puu kukkii.
 
Sisällä alkoi Pelargoni Nikolai kukkia, mun ainokainen :)
ja vielä touko kuu viimeiseksi. Hyvää Kesää!





lauantai 19. toukokuuta 2018

Uskollisia kukkijoita

Hei vaan ja mukavaa viikonloppua!

Olen tosi iloinen näistä Exotic Emperor tulppaaneista, kun ne vaan jaksavat nousta vuodesta toiseen. Lueskelin omista teksteistä, että olin istuttanut ne v. 2013 syksyllä.  Monta vuotta ne ovat ilahduttaneet. Monet tulppaanit ovat sillä aikaa hävinneet.

 Ihana tuoksu

Tulipa Miscellaneous Turkestanica
vain muutama kukka näissä




Nämä seuraavat istutin viime syksynä, suihkulähde-altaan paikalle.
Näiden kukinta on vasta alussa, istutin siihen kymmeniä erilaisia tulppaaneita.

Poistimme altaan koska se oli liian suuritöinen, ja jos talo menee kaupaksi ei kannata jättää sellaista vaarallista allasta, jos tulee lapsiperhe asumaan. 

Sisälläkin tapahtui kummia. Kirjovehka rupesi kukkimaan.
Luin netistä, että kannattaa kukka katkaista, koska se vie kasvilta voimia!
Koska en ole ennen nähnyt sitä, annan sen olla. Voihan se olla ettei kasvi mahdu muuttokuormaankaan.

Ilma viileni, vaikka nytkin paistaa aurinko hienosti. Olikin ihan helteinen viikko. 
Nyt kun satoi alkaa ruohojen leikkaus, jota vähän jo aloittelin.
Jotenkin nyt olen nauttinut  enemmän tuoksuista ja linnunlauluista, ja myös kasvimaan muokkauksestakin. En ole ostanut siemeniä, kylvän entisiä, minkä kylvän.
Tomaatintaimet istutan kunhan tämä viileä kausi menee ohi.
Siinä nämä pihahommat  😄

Heleää Helluntaita!


sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Äitienpäiväksi kukkia

Olipa kiva kun aamulla bongasin lisää kukkia.

Valkovuokot


Pikkunarsissit Tete avautuvat ja kohta isommatkin aukeaa :)

Palloesikko ja kohta kukkivat muutkin esikot :)

Ihan kohta nämäkin helmililjat ovat hienoimmillaan.

Eilen kuvasin koivujen vihreyttä
On Kevät aivan ihanaa aikaa.
Senverran kiireitä on ettei ehtinyt leipoa mitään ja kaupastakaan ei tullut ostettua herkkuja.
Menihän tuo päivä ilmankin :)


perjantai 11. toukokuuta 2018

Lämpöä ja aurinkoa

Hienoa äitienpäivää ja viikonloppua!



Sinivuokot vaan on Niiin ihania

Scillaa on penkissä sinisenään

 Keltaiset krookukset ovat vielä vähän harvassa, saatoin siirtää näitä muutama vuosi sitten.


Balkaninvuokot katosivat muutama vuosi sitten, mutta nyt ilokseni näin muutaman tulleen takaisin.

Ihana aurinko ja lämpö on tullut tänne.



tiistai 8. toukokuuta 2018

Kevään eteneminen

Pakko laittaa vähän kuvia tänne, vaikka onkin niin kamalasti tekemistä, ettei mitään rajaa.
Sunnuntaina kävin rannalla, kun oli esittely talolla. Ai kun oli ihana ilma.



Ylläolevat on kännykkäkuvia. Vesi on korkealla ja veneet jääneet vesille :)
Allaolevat ovat sitten kameralla otettuja, on vähän eroa väreissä

Jäitä oli vielä sunnuntaina hippusen, varmaan nyt jo  ovat menneen talven lumia.
Moitin krookuksia, mutta toisissa penkeissä nyt ovat kukkimassa ihan  kivasti.

Näitä on vähän joka penkissä

Sinivuokotkin kukkii ja ovat levinneet itsestäänkin 

Kevättähdetkin leviävät nurmikkoonkin
Ja ne nuokkuvat idänsinililjat ovat myös auenneet.

Ei ehkä ihan ensimmäinen kimalainen, mutta kuitenkin. Yhden nokkosperhosenkin bongasin.
Sitten lähden ikkunan pesuun taas, vähitellen saa etenemään keväthommia.
Haravointia, risujen haketusta, kasvimaan kääntöä. 
Niin pitkään aherran, ennen kun talo menee kaupaksi.


lauantai 5. toukokuuta 2018

Vähän haikein mielin kevätpuuhissa

Mulla hurahdukset on vähempänä, mutta aika mennä hurahtaa hurjan nopeaan. Härdelliä on riittänyt, siivoamista, tavaroiden hävittämistä, ikkunapesua. Pihalla olen "jo" päässyt haravoimaan talon ympäristöä, mutta vielä on paljon vesilätäköitä ja luntakin takapihalla.
Aika paljon sillä mielellä haravoin, jotta oisko tämä viimenen kevät tässä asua. Voi kun löytyisi jotkut jatkamaan tätäkin puuhaa ja pihan laittoa.
En ole vielä asuntoa hankkinut tai muuttoautoa tilannut kuitenkaan :)

Huhtikuun krookukset
Nuokin krookukset ovat jo kuihtuneet. Miten nyt tuntuukin, ettei ehdi krookuksista nauttia ollenkaan, kun ne kukkivat tuolla vesilätäköiden ja lumihankien keskellä ja sitten kupsahtavat nurin.

Pihalla on kiva kyllä haravoida, kun linnut sirkuttaa niin ihanasti. Mutta ilma on aika viileä, tuntuu kuin olisi pakkasen puolellakin vielä, vaikka muutama + aste onkin. Lähijärvessä kun on jäät vielä (ainakin eilen oli) sekin vielä viilentää.

peipponen
 Tänään näin ensimmäisen kirjosiepon pihalla. Ja kukkapenkissä alkaa sinivuokot avautua, että kylläpä se kevät tuli tännekin.

Talon esittelyitä on ollut jo monta kertaa, tarjouskin on tullut. Joten on pitänyt alkaa oikeasti katsomaan tavaroita sillä silmällä että pidänkö vai hävitän.

Kaikki orvokkien istutusruukut olen kylmästi laittanut roskiin, ennen säilytin ne aina. Pakastusrasioissa sama juttu. Ihme tavaraa sitä on kertynyt tässä asuessakin 15 vuotta. Ja paljon sitä vanhempiakin on säilöttynä.

Vähän surkeita on myynnissä olevat orvotkit olleet vielä
Näinköhän mun pitää laittaa poltettavaksi Nightwishin kalenteritkin v.lta 2016, en millään raaskis 😿

Pitänee lähteä vaikka kukkapenkeistä keräämään katkenneita varsia ja risujuakin olis iso kasa hakettaa tai polttaa. Lumi katkoi taas monta terijoensalavaa ja muitakin pensaita.

Moi vaan, ja kiitokset kommenteista edelliseen !