Hitaasti lumet sulaa

Hiljaista on ollut mun blogissa.Kun ei ole vielä puutarhapuuhia, on vähän aiheet vähissä.

Tänään ostin ensimmäiset orvokit.

Lunta on ollut vielä polveen asti, kun olen kahlaillut. Vaikka on ne kyllä sulaneetkin.

Ehkä on hyvä kun sulaa hitaasti, niin ei tule tulvia niin paljon. Kohta on puuhia paljonkin lisää katkenneiden puiden ja pudonneiden oksien keräyksessä. Monta puuta ja pensasta on mennyt poikki lumen painosta.

Ei ollut vielä tänään orvokeissa paljoa valikoimaa, vain kahta väriä. 

En halunnut ostaa amppeleissa olevia, kun on entisiä amppeleita, joihin voi istuttaa.

Nyt on mennyt pari viikkoa taloa tyhjentäessä ja siivotessa. Talo on nyt myytävänä, mutta tavaroita on vieläkin liikaa, ihan hirmuinen homma vielä kunhan oikeasti muutto tulee lähemmäksi. Kun otan mukaan mahdollimman vähän tavaroita.

On kyllä jännät ajat nyt, melko heti näkee onko talolla kysyntää, ja auta armias siitä se härdelli alkaa jos tulee kaupat. Tai jo ennen sitä. Kuntotarkastukset yms. 

Katsotaanhan miten tästä selviää.

Otin kuvia kyllä krookuksistakin, mutta en muistanut muokata niitä. 

Mutta kaikkihan tietävät että krookukset kukkii ensimmäisinä yleensä.

Kiitokset kaikille kommenteista edelliseen kirjoitukseen 

ja hyvää kevättä!

ps. En tässä mun blogissa ole huomannut mitään muutoksia tulleen bloggerilta.

Sata vuotta

Pitää ihan miettiä onko tämä totta. Nimittäin äitini täytäisi tänään pyöreät sata vuotta.

Pelargoni hänen muistolleen. 

Hän kasvatti aina monivuotisia pelargoneja ja ne kukkivat valtavasti. Hän istutti aina niitä kesällä isän haudallekin. Tuo ylläoleva on minun kasvattama kukka ja vanha kuva.

Tämä kuva on kuvattu v. 1918, koska äitini on tuossa sylissä oleva vauva. Hän oli perheen toiseksi vanhin tytär. Nuo kaksi taustalla olevaa henkilöä ovat luultavasti apumies ja lapsenlikka.
Perhe oli maanviljelysperhe Kiihtelysvarassa. Äidinisä oli jäänyt leskeksi ja äidinäiti oli ollut ennen avioitumista "rapakon takana", en tiedä oliko ollut Kanadassa vai Ameriikassa, ei tullut ajoissa kyseltyä tarkemmin missä.

Kansakoulua oli kyllä käyty jo siihen aikaan Huhtilammen koulussa. Kuva on luultavasti 1920-luvun loppupuolelta.  Tätini kertoi, että koulumatka oli ollut metsän poikki pientä polkua pitkin monia kilometrejä. Eipä ollut silloin kulkuneuvoja eikä valaistusta. Voi olla koulumatkat pelottavia.

Uskoakseni tämä on rippikoulukuva, Kiihtelysvaaran kirkolta. Noihin aikoihin  oli kirkkoherrana Antti Juho Noponen, keskellä rippilapsiensa kanssa.
Jos joku tunnistaa, voi laittaa kommenttia, tai jos olen väärässä.

Tässä on perhe ja hevonen varsoineen. Taitaa olla tytöillä jo poikaystävätkin. 

Juhlavaatteissa?

Ainoa veli on kuvassa, hän joka kuoli kohta 20 v. täytettyään v.-41 kesällä jatkosodassa.

Äiti oli käynyt Talouskoulun ja Karjatalouskoulun.

Karjanhoitajaksi hän oli mennyt sitten isäni maatilalle ja jäi sotien jälkeen emännäksi.

Äitini kuolemasta tuli viime vuonna 20 vuotta.

Aikaa on mennyt paljon.

Aurinkoinen viikko

Viikko on mennyt. En ole mitään saanut aikaiseksi kotona. 

Olen ollut kurssilla ja pää sauhuten laskenut lääkelaskuja yms.

Aurinkoinen keli on ollut, ja tiistaina kävin katsomassa marjapensaita.

Joo siellä ne on kumpujen alla

oikeassa reunassa näkyy vähän tyrnipensasta

Ja vähän olen koettanut tiirailla muuttolintuja

punarinta on meille tullut

 ja mustarastas laulaa ihanasti, kuuluu seinän läpi sisällekin

 Joensuu matkustajasatama odottaa vielä

Markkinatkin olisi ollut, mutta en ehtinyt käymään

Kylvin vähän siemeniä. Luulen että näistä olisi pitänyt tulla kesäleimua.

Kaksi tainta tuli, en tiedä mitä nämä ovat. Mutta kukkivat jo :)

Ilahduttavasti on vankistunut mun ainoa pelargoni, Nikolai. Vaihdoin varmaan helmikuussa multia ja laitoin pari lannoitetikkua multaan. Jospa se siitä vielä kukiksi muuttuis.

Ensi viikko jännittää enemmän, kun on tentittävä kaikki. 

Moi vaan!

 

Kaukainen muisto

Jotenkin on sellanen olo, ettei oikein tiedä mitä tekis. Kevättä saa odotella, kun lunta on niin paljon. Mutta onneksi sentään nyt on senverran lämmintä, että katoilta alkaa olla jo sulaneet. Tänään ihana aurinko paistoi, mutta tuuli oli aika viileä.
Mun piti lähteä kauppaan, mutta sitten intouduin siivoamaan. On ollut mielessä kirjoittaa tänne ihan muu juttu, eli alkaa kirjoitella vanhempien lapsuudesta, kun kuviakin löysin, vaan en tiedä, ehkä joskus.

Nyt laitan tänne kuitenkin  omasta harrastuksestani, jota on kestänyt 😍 jo yli 50 vuotta. Ei voi olla totta.
Kun olen kaivellut varastoista pois vanhoja tavaroita, tuli vastaan vanha päiväkirja.

Näitä samantapaisia kiinalaisia kirjoja mulla oli useampikin, seuraava on vihreän sävyinen johon olin kirjoitellut v.1973 alkaen railakasta nuoruutta viettäessä, sitä ei kannata julkaista.
 

 28.3.1967 olen aloittanut päiväkirjan 9 vuotiaana. Olisiko äiti lahjonut minua tällä kirjalla, koska olin sairaana, enpä muista. 
Silloin oli kirjoittamiseen pääasiassa lyijykyniä.  Hauskaa kun nytkin merkkaan kalenteriin lämpötilan ja sään kuten silloin. Sairaana taisin olla silloin aika usein. Kaikki lastentaudit on sairastettuna.

Aika jännä, kun olin huomioinut kirjapainolakon loppuneen. Varmaan sanomalehti ei tullut lakon aikana. Lämpimämpi ilma oli silloin ollut ja tiet ravalla. Tiet olivat hiekkateitä, joten rapa kyllä roiskui.  Kirjeiden kirjoittaminenkin on ollut tapana, aivan kuten nytkin.

Jostain syystä olin kirjoittanut yhden päivän joka sivulle, niinpä paljon oli tyhjää jäänyt kun ei sitä kirjoittamista ollut. Mullahan ei ollut  sisaria tai veljiä, olin ainoa lapsi. Eipä ollut hulinaa silloin.

Mutta sitten kun syksy tuli ja koulut alkoivat olin löytänyt kirjat. Mitä olin lukenut kirjoja niin niiden nimet ja joskus jotain sisällöstäkin kirjoittanut tähän. Koulusta en ollut tykännyt, joskus oli ollut riitojakin koulutoverien kanssa. Opettajista en ollut kirjoittanut mitään.
Sitten kun usein olin sairaana, niinpä kannoin repullisia luettavia kirjoja. Pyörällä kuljin kouluun ja talvella hiihtämällä.
Tv oli meillä ollut jo muutaman vuoden ja radiota kuunneltiin. Lempikappale oli Arto Sotavallan Löysin rantein  😊 kunnes sitten  v.-68 oli jo Tapani Kansa valloittanut Päättyneillä päivillään 😉

Päiväkirjassa luki sekin, kun oli oppikouluun pääsykokeet 4.6.-68 ja seuraavana päivänä toinen pääsykoepäivä. Kävin 4 km:n päässä kokeessa polkupyörällä ja kun tulin kotiin äiti kertoi että Robert Kennedyä oli ammuttu. Jotenkin se oli ollut suuri  järkytys 10 vuotiaalle, olin 6.6. kirjoittanut kellonajankin, jolloin oli tullut varmaan uutisissa, että hän oli kuollut.
Tämä päiväkirja loppui syksyllä ennen koulun alkua, jatkui jossain toisessa vihkossa, jonka kyllä laitoin uuniin.
Päiväkirjaa olen kirjoitellut välillä vähemmän ja välillä enemmän. Voi olla että viimeiset 10 v. on tullut kirjoitettua paljon, monia "kirjoja".
Miehen kuoltua  pari vuotta sitten kirjoittaminen on ollutkin tärkeä selviytymiskeino, sieltä voi sitten lukea miten kaikki tapahtui.
Sitä kun mies sairastui syksyllä -15 ei voinut silloin kirjoittaa edes päiväkirjaan, ei muuten lue kalenterissakaan, se oli niin suuri trauma.

Nykyinen päiväkirja on tässä. Ostin sen Tigeristä Tampereelta v.2017 alussa ja alkaa olla jo loppupuolella tämä. Tätä Edellinen päiväkirja kesti muuten tasan 5 vuotta.

Sitten aloinkin kirjoitella asioita kalenteriin myös. Viime vuonna alkoi kalenterin koristelu, erilaisilla tarroilla ja kirjoittelen siihen päivittäin kaikenlaista.
Viimeisin "hurahdus" onkin kalenterituunailu, plannerointi tai bujoilu, en ole ihan varmaa alanko bujoilun seuraavaksi. Olen perehtyyt asiaan youtube-videoita katselemalla. Aivan uusi maailma!  Mutta taidanpa kirjoitella siitä toisella kerralla.
Mukavaa viikonloppua!

Hohoi, missä Neiti Kevät! Apua tarvitaan

Hienoa ja keväistä huhtikuuta :)))

Vieläköhän joku kaipaa lunta?

Lauantaina ja eilen räpelsin lumihangessa lumikenkien kanssa ja tiputtelin lunta liiterin katolta, kunnes äkkäsin että pääsenhän minä lumikengillä hakemaan tikapuutkin toisen varaston takaa. 

Jee, paremmin sujui tikapuilta käsin lumien pudottelu. 

Niiden siirtelyyn piti sitten kahlata ihan tosissaan.

Mutta kyllä olkapäissä ja käsien nivelissä tuntuu..

En mie muuten mut kun pelottelivat, jotta sataa metritolkulla lunta maanantaina. Näkee sitten joskus olenko hautautunut lumeen, en nimittäin enää jaksa tätä lunta. Ei kyllä tarvitse tikapuita talon katolle mennessä, pääsee ihan kiipeämällä lumikinoksen päältä.

Näkyy tikapuut olleen väärinpäin, hyvä kun sain pystyyn ne 

vielä tuota jäikin

Tänään sitten sataa lisää.

Tuo edellisen edellisessä postauksessa oleva polku on jo ummessa, kun katolta romahti kokkareet siihen. Onneksi vielä ikkuna säilyi ehjänä.  Mutta melkein tulee lunta tupaan ikkunoista ja ovista.

Ei ole muuta apua kuin odottaa aurinkoa ja neiti Kevättä. 

maalis kuu