torstai 1. helmikuuta 2018

Tervetuloa helmikuu

Oikein hienoa kun vuosi on kierähtänyt jo toiselle kuukaudelle.

Eilen oli jo tosi hieno ilma ja rannallehan piti lähteä katsomaan näkyykö kuuta. Mutta kuu nousi jossain toisella suunnalla.

Tammikuusta kokosin ihan pikaisesti kollaasin, jostain vaan tuli sellainen ajatus.
Ei ole mitenkään hienoja kuvia, vaan ihan mitä sattui. 

Lunta tuli tammikuussa täälläpäin ihan tarpeeksi ja paljon liikaakin. 
Tuntuu nyt ihmeeltä jos juhannukseen mennessä sulavat. 
Kämmenen leikkaushaava on juuri mennyt umpeen, mutta on ollut arka ja vaikeuttanut vielä kaikkea tekemistä. Ja voi hyvä tavaton sitä kutinaa, mikä iskee välillä. Tekis mieli raastaa raastinraudalla.

100 vuotis-vuosipäivien, äidin syntymän muistoksi ja muutenkin, olen kaivellut vanhoja valokuvia ja miettinyt millaista on ollut elämä silloin kun äiti syntyi ja isä oli jo 19 v. nuori mies. 
Kirjastosta olen löytänyt pitäjäkirjoista jotain tietoja.
Alkaa olla aika julkaista jotakin vanhoja kuvia, jos jollain teistä sattuis niistä löytymään tuttuja.

Työttömyysasioiden kiristykset ovat jo aiheuttaneet ahdistusta. Pitäisi olla reipas, iloinen ja pirteä, kun lukee noita työpaikka ilmoituksia, joihin pitäisi hakea. Eikä tunnu itsestä löytyvän noita ominaisuuksia. Sain kuitenkin tehtyä yhden työpaikka-hakemuksen. 
Sen verran olen jo aktivoitunut 😀
Kukapa ottaisi 60;stä töihin?

Odottamistahan tämä tammikuu on ollut, lääkäriin pääsyä (3 kk odottanut aikaa) sitten tutkimukseen pääsyä. Huomenna nyt ois ultra, sekin sattui juuri AKT:n lakon aikaan. Hankalaa kulkea tai sitten pitää vähät rahat laittaa taksiin. Mutta kiusahan se on pienikin kiusa, minkä vaan voi ihmiselle joku aiheuttaa! En ole aktiivimallin kannattaja, mutta tuo työnseisaus oli kyllä ylimitoitettu mielenilmaus.

Lintujen bongausta ja ruokintaa olen harrastanut ja yrittänyt kuvata. Uusi kamera olisi vaan hankittava, tuo on varmaan jotenkin pölyyntynyt.
Kirjoja olen lukenut tammikuussa 10 kpl. Niistä Teemu Keskisarjan kirja Viipuri 1918 vei järisyttävään menneisyyteen sekin omalta osaltaan.

Nyt alkaa vasta valitun presidentin virkaanastujaiset televisiossa.
Eli tv:n  ääreen nyt! 

💖 Kiitokset kaikille seuraajille ja kommentoijille!




11 kommenttia:

  1. Tsemppiä! Ihanaa, että ollaan jo helmikuussa <3

    VastaaPoista
  2. Hienoja kuvia on sinulla. Pidän etenkin lintukuvista kun siellä on niitä niin paljon ja erilaisia. Hyvää päivän jatkoa.

    VastaaPoista
  3. Voimia sinulle ja toivottavasti pääset sinne ultraan bussilla, taksi on aika kallis kyyti!

    Ihanaa että alkoi helmikuu, kevättä kohden mennään ja ulkona pieksee lunta ihan mahdottomasti!

    VastaaPoista
  4. No oho! Oletpa ollut ahkera lukija. Mulla on tainnut mennä vuosia saman määrän lukemiseen :).

    Kauniita talvikuvia sulla. Turhaan vähättelet. Ja näyttää niin ihanalta nuo siniset maisemat ja puhdas lumi ekassa kuvassa. Pääsisinpä hiihtämään, mutta kun en pääse..

    Odottaminen on ihan hanurista. Samoin kuin nuo työhakemusjutut. Lähetän sulle täältä energiaa niitten kanssa pärjäilyyn.

    VastaaPoista
  5. Toivottavasti kyyti järjestyy, huominen lakko aiheuttaa tosi monelle ongelmia

    VastaaPoista
  6. Tuo ylin kuva on kauniin sininen. Toivotaan, että reissu onnistuu jollain pelillä. Uusi lumimyräkkäkin on tulossa.

    VastaaPoista
  7. Kollaasi on oikein kiva. Samoin ihana sinisyys tuossa ekassa kuvassa!
    Harmi että reissusi osuu perjantaille. Toivottavasti järjestyy hyvin.

    VastaaPoista
  8. Kiva kollaasi.
    Mukavaa alkanutta helmikuuta sinulle.

    VastaaPoista
  9. Tosi hieno kollaasi. Pian odotellaan muuttolintuja ruokintapaikoille, joten kuvattavaa onkin äkkiä hurjasti. Sukkelaan tämä kevääksi muuttuu, kuten joka vuosi käy.

    Lykkyä huomisiin matkoihin. Vähänkö kirpaisi omalla opiskelureissulla Nokialle sijoittaa taksimatkoihin satasen verran työttömyyskorvauksen varassa. Eipä ollut vaihtoehtoa vieraassa kaupungissa. Toki kävelinkin pitkät matkat, mutta aikataulutetussa paluuliikenteessä oli pakko turvata taksiin.

    VastaaPoista
  10. Tosi kiva kuvakollaasi!

    Hei tsemppiä sen käden ja työhakemusten kanssa!

    Mukavaa helmikuuta sinulle!

    VastaaPoista
  11. Kaunis kuvakollaasi! Toivottavasti matka ultraääneen järjestyi parhain päin. Aurinkoista alkavaa viikkoa! P.s. blogissani on käynnissä kiva hemmottelupaketin arvonta:)

    VastaaPoista