sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Lopullista...

....luopumista


Me lähdemme elämästä
emmekä kuitenkaan lähde.
Me elämme edelleen kaikessa,
mitä olemme tehneet.
Kaikki, mitä olemme ajatelleet,
sanoneet ja olleet
jää elämään ja valaisee toisten teitä.
Me kuolemme, emmekä kuitenkaan kuole,
vaan elämme niiden sydämissä,
jotka ovat rakastaneet meitä.
Martti Lindqvist 
Olimme mieheni kanssa yhdessä 35 vuotta. 
Avioliitossa 34 vuotta olisi tullut täyteen 23.6.

Vakava sairaus vei hänet kuitenkin yli viikko sitten.
Siitä seuraa Suru, kunhan kaiken edes tajuaa

Wäinö Aaltonen; Suru

Lämmin kiitos myötäelämisestä ja avunannosta tämän vaikean alkuvuoden aikana!
 

perjantai 10. kesäkuuta 2016

Kesäkuu ja vilu tuli

Kesäkuu tuli ... ja on jo pitkällä. On ollut viileitä päiviä, teki mieli laittaa talvitakki toissapäivänä päälle. Välillä tulee vettä ja välillä tuuli tuivertaa.
Aika menee niin nopeasti, vaikka ei ole mitään erikoista tekemistäkään.  Hieman kun yrittää syödä ja käydä joskus lenkilläkin ja tietysti kaupassa, jotenkin sitten vaan väsyttää. Hyvää kirjaa kun luen illalla, niin olen saanut nukkua yölläkin ihan hyvin.

Pelargonit alkoivat kukkia, keväällä ostin Lidlistä näitä

Hortensia alkaa kivasti vaihtaa väriä kukissaan. Olen tätä kyllä ihaillut :)
Poimulehti

Kävin pyörälenkillä Hatanpään arboretumissa
Muutama ruusupensas kukki, mutta saattoi olla etten löytänyt kokonaan sitä aluetta :)

Tuuli silloin niin kovaa, ettei muut ruusukuvat onnistuneet
Sensijaan löysin pari puistoalppiruusupuskaa



 Lehtokielo on mulle uusi tuttavuus, mutta on se niin herkkä ja hieno kasvi

Hoitokodin pihassa on kauniita kukkia.
Mieheni vointi on edelleen huonotunut, ei paljoa enää voi nesteitäkään ottaa. 
Nukkuu vaan. Onneksi ei ole kipuja...

Voi olla että pidän taukoa tai jos vielä yhden postauksen tekisin ennen "taukoa".
Jää nähtäväksi
Hyvää kesää teille kaikille, jotka piipahdatte täällä.