perjantai 21. helmikuuta 2014

Vanhoja kuvia :)

Mökkipuutarhassa blogista Pirjolta sain lapsuuden kuva-haasteen. Kiitos!
 "Moni meistä bloggaa anonyyminä, eikä halua laittaa esim omaa kuvaa sivulleen. Olisi kuitenkin mukava nähdä minkä näköistä porukkaa me olemme. Esittele itsesi yhdellä tai useammalla lapsuuden kuvallasi. Harvalla on lapsuuskuvia tiedostoissaan, mutta vanhan valokuvan saa helposti sähköisesti julkaistavaan muotoon ottamalla siitä kuvan digikameralla. Nyt selaamaan valokuva-albumeita! Laita haaste kiertämään jakamalla saamasi haaste kahdelle tai useammalle bloggaajalle." 

Onkin ollut tarkoitus alkaa kuvata vanhoja kuvia, nythän sitä on sitten harjoiteltu. Sisällä on vain niin pimeää, mutta kyllähän nuo vanhatkin kuvat kirkastuu ohjelmalla ja värit vähän paranee.

Ensin kuva mun kissoistani ;)
Tämä on jo otettu minun omalla kameralla. Ostin sen rippilahjarahoilla.

Tässä on vanhoja kuvia,  Voi jos saisin tuollaiset vaunut ;) 
Keskimmäisessä kuvassa oli uusi nukke sylissä. Tuosta kuvasta muistan, kun kuvaaja tuli meille. Minä olin päiväunilla ja olin hyvin nyreänä aluksi aina kun piti herätä päiväunilta, oli pimeä iltapäivä.
Eipä silloin hyvin usein valokuvattu, ei ollut kameraakaan ja filmit ja niiden kehitys maksoi. Usein kuvat olivat tuollaisia "postimerkin"kokoisia, eihän niistä mitään selvää saa. Jatkan vanhojen kuvien valokuvaamista, kunhan vähän nämä päivät valostuu :)
Niinkuin näkyy olen hyvin ujo julkaisemaan kuvia itsestäni :D

Lapsuuden valokuva haastetta jatkan seuraaville:






 Kävästiin toissapäivänä yhdellä kirpputorilla. Liian kalliita olivat tavarat pääasiassa, niinkuin yksikin vaalea arabian kannu, rikki pohjasta, liimattu (itellä on samantapanen ihan hyvä) Joku ilkesi pyytää 27 € siitä rikkinäisestä.  Nämä 5 pikku "joululiinaa" sain 0,80 €:lla

Pitihän niitä siemeniäkin vielä hankkia lisää :)))
Parit asterit ja unikoita mm.

Tervetuloa kaikki uudet lukijat!
Hyvää Viikonloppua!

20 kommenttia:

  1. Oi ihania kissoja ja tosi mukava blogi!:)

    VastaaPoista
  2. kiitos haasteesta :) pitääkin alkaa kaivella arkistoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania lapsuunkuvia sinusta ja nuo vaunut..minä olen kuulema tuollaisissa perintönä tulleissa vaunuissa kans pötkötelly :) suloiset kisutkin sinulla ollut :)

      Poista
  3. Suloiset kuvat. Siemeniä olen minäkin jokusen pussin hankkinut... Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Kiitän haasteesta ja otan sen vastaan. Laittelen kuvia kun ehdin :)
    Tuollaiset vaunut taisi olla minullakin, nyt olisivat kovaa kamaa!

    Kirppareilla on joillakin tosi kovat hinnat, sielläkin pitää osata katsoa mitä ostaa. Punavoittoista kukintaa siis odotettavissa pihallasi ensi kesänä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa ootella kuviasi! Eipä varmaan ollutkaa paljon vaunuvalikoimaa -50 luvulla, niinkuin nyt :))
      Siemeniä on jo paljon, en tiedä mihin saan ne kaikki mahtumaan...Toivottavasti kukkivat sitten

      Poista
  5. Mainiota!! Ihanat vauvanrattaat, retrot. Kissoillakin on niin hassut ja kivat yhteensopivat nimet. Mukavasti olet kuvat asetellut ja kuvannut. Tykkään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen vanhaa otetuissa kuvissa on niin erilainen tunnelma kuin nykypäivänä. Näissä on aivan oma erityinen viehätyksensä. Pidän siitä. Jo pelkästään musta-valkokuva tuo siihen omaa juttuaan.

      Poista
    2. Kiitos vaan! Ainakin musta-valkokuvat ovat säilyneet, jotkut -60-70-luvun värikuvat ovat haalistuneet melkein kokonaan, vaikka olihan se jo silloin tiedossa. Ainakin itse joskus kuvasin mustavalkofilmillä varmuuden vuoksi.

      Poista
  6. Minulla on ollut aivan samanlaiset vaunut vauvana.
    Törkeä hintapyyntö huonokuntoisesta kannusta. Yritin myydä omia vanhoja arabioitani eräässä niihin erikoistuneessa nettimyymälässä. Vastaanottaja oli erittäin tarkka tavaroiden kunnosta ja kävi jokaisen astian sitä ympäriinsä tunnustellen. Pienikin kolhu alensi hintaa merkittävästi. Hän sanoi, että todelliset keräilijät haluavat hyväkuntoisia esineitä ja niistä kyllä maksavat korkeankin hinnan. Rikkinäisiä tai kolhiintuneita on runsaasti tarjolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei niin törkeää kannua olis kukaan ottanut myyntiin. kun katsoo vaikka sitä Suomen huutokauppakeisari ohjelmaa, niin näkee vähän miten niitä valitaan. Ei kaikkee romua ota tai osta myyntiin.

      Poista