sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Maaliskuun kuvia pihalta

Laitanpa tähän muistiin kuvia tämän maaliskuun lopulta. Niinkuin näkyy ei ole paljon muuta näkyvissä kuin lunta ja lunta. Näin oli myös vuosi sitten, siinähän nuo sulivat kesään mennessä.


Linnunpönttöjä puhdistin tänään

Terijoensalavat

Marjapensaat pilkottavat hangesta

Untuva
Näin vähän on tänään meillä maata näkyvissä, kiviä seinänvieressä. Yöt ovat kylmiä, joten ei sula lumet nopeasti.

Vielä olisi huominen aikaa osallistua arvontaan. Huomenna onkin aprillipäivä. Kuinkahan aprillaus sujuu, kun lehtiäkään ei tule?
Mukavaa Pääsiäisen jatkoa!

Aurinkoa!

Oikein ihanan aurinkoista pääsiäistä!


Tätä katolta pudonnutta lumikasaa takapihan terassilla olen joka päivä nykertänyt kauemmaksi, jotta saisi alkaa "terassikauden"
Narsissini alkoivat kukkia just sopivasta pääsiäispäivänä ja tuossa on saamani pääsiäiskortti kuvassa, jotta muistan myöhemmin kuinka paljon oli lunta vielä tänään.



Tänään nautitaan auringosta, ulkoilusta ja niistä eilen leivotuista herkuista.



Nyt mulla on purkillinen sydämiäkin. Eipä voi kukaan sanoa mua sydämettömäksi : D

Sydämellisesti tervetuloa kaikille uusille lukijoille.
Ihanaa pääsiäistä kaikille!

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Leipomispäivä

Rauhallista lankalauantai-iltaa!
Meillä oli tänään "pääsiäisherkku"leipomispäivä   : )
Tässäpä vähän kuvia niistä.




Tein vielä karjalanpiirakoitakin, kun pääsivät torstaina tehdyt jo loppumaan. Pullataikinasta tein rahkapiirakan lisäksi korvapuusteja.
Persikoiden ja kermarahkan alla on Karppiherkkuja- blogista kopsattu  tummasuklainen kakkupohja. Nam.
Pirkka-lehden inspiroimana tehty "mustikka marmoroitu juustokakku"  Pohjan tein kaurakeksien ohjeella, en vielä tiedä miten onnistui, koska tuota ei ole vielä maisteltu. Päältäpäin näyttää ihan hyvältä. Tänään ei jaksa sitä enää aloittaa.

Trulleja on koetettu karkoittaa nuotiolla, varsin vaatimaton kokko on tuo kyllä. :D


Vielä kerkiää osallistua arvontaankin, kaksi päivää jäljellä.

Hauskaa pääsiäisen jatkoa!

torstai 28. maaliskuuta 2013

Kiirastorstaina

Mukavaa kiirastorstaita kaikille! 


Tässäpä kiltit pikkunoidat ajavat toivottavasti ne "kiirat" pois :)


Lopultakin alkoivat siperianhernepensaan vihreät versot avautua, kohta toivottavasti ilmaantuu kukkiakin.

Yritin laittaa jotain "uutta" terssille parvekeruukkuihin. Ei oikein siihen viitsi laittaa vielä narsissejakaan, kylmävät vielä. Joten laitoin koivunoksia ja tekokukkia. Pääasia että sain karisevat havut vietyä pois:


Huomenna onkin pitkäperjantai. Yleensä se tuntuu tosi pitkältä ja monesti sataa räntää silloin.  Toivotaan kuitenkin että huomenna paistaa aurinko, tänään sateli ihan vähän lunta. 
Lämmintä pääsiäistä toivottelen!

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Mukavaa kellokeskiviikkoa!

Wikipedian mukaan tänään vietämme kellokeskiviikkoa, enpä tiedä mistä tuo nimitys tulee.


Pääsiäiskoristeita etsiessäni löysin äitini tekemän pienen "taulun". Otin sen esille  pitkästä aikaa ja toivottelen sen mukana mukavaa kellokeskiviikon iltaa!

Olipa tänään jo ruuhkaa kaupoissa. Kävimme paikallisessa halpamarketissa, hyvä kun mahtui auto parkkipaikalle. Hm...kaikki muutkin ovat ruuhkaa välttääkseen lähteneet ajoissa pääsiäisostoksille.
nyt on lihat ja mämmit ostettu, huomenna aionkin tehdä taas karjalanpiirakat.
Mitään ihme pääsiäistraditioita tai- ruokia meillä ei ole. Pienen rahkapiirakan olen ajatellut itselleni tehdä ja suklaisen tortun, johon laitan persikoita päälle, teen myös. 

Tervetuloa kaikki uudet lukijat ja osallistukaahan arpajaisiin.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Kevättä ilmassa!

Pajunkissat alkoivat kasvaa maljakossa (ja pölistä) liikaa jo palmusunnuntaina, joten tänään piti heittää nämä jo pois. 
Ihmettelen tätä nopeaa heräämistä, koska ne olivat niin kuivia ja käppyräisiä muuten. 
Taitoin ne kotipihan revenneestä pajusta. 
Samana päivänä otin myös siperianhernepensaasta oksia, eikä niissä näy kuin turvonneet silmut vasta.

Muutenkin keli alkoi näyttää jo aika mukavalta tänään, aurinko paistoi. Autotiet ovat jo sulat ja rapa roiskuu.







Kirppareilla käytiin tänään kauppareissulla. Olisihan siellä aika kulunut mukavasti, mutta kun isännän kanssa oltiin, eihän sinne saanut jäädä pitkäksi aikaa penkomaan.
Löysin vain tämän liinan 20 sentillä, jos ompelen siitä syrämmiä Rynttyliisan arvonnan innoittamana (en kuitenkaan niitä arvonnassa voita) :)


Olisi ollut kirpparilla myös punaisesta pitsistä tehty pusero, ihan hyvä ois ollut tuohon "syränten" ompeluun, siinä oli hintaa 1 €, vähän harmittaa kun en ostanut sitä. Muuten näihen kirpparien hinnat olivat aika vaihtelevia, oli ihan kaupan hintoja laitettu tavaroille. Huonekalut olivat minusta aika kalliita, kuntoonsa nähden, vaikka niissä oliskin ollut alennusmyynti.

Kävin sitten ajelemassa polkupyörällä ja vein pääsiäiskortit postilaatikkoon ja kirjastoon palautin "pupukirjan". Otin kyllä kopion pupuohjeesta, jos vielä innostun tekemään niitä.
Jotenkin on sellainen olo, jotta ei oikein tiedä mitä alkaisi tekemään. Bambu-lanka loppui, enkä muistanut sitä edes katsoa kaupasta. Bambu-lanka on kyllä miellyttävää neuloa ja virkata, ihanan pehmeää.
Ei oikein huvita neuloa enää sukkia, eikä mitään muutakaan. Ei huvita ommella, tai jos nyt sit niitä sydämmiä kokeilis tehä.


Nyt on mulla kokeilussa kaksikin "tiskirättiä" (näistä reunimmaiset), toinen virkattu ja toinen neulottu. Jostain luin, että niitä pitää pestä kolme kertaa, ennen kuin arvostellaan. Niinpä en vielä arvostelekaan, uutena niistä lähtee nukkaa jonkinverran.

Tervetuloa uudet lukijat ja osallistukaahan arvontaan kaikki täällä vierailijat!

Mukavaista pääsiäisen odotusta kaikille!


sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

ARVONTA!

Alkaa kohta olla vuosi siitä kun aloitin tämän blogin. Paljon kiitoksia teille kaikille lukijoille ja kommentoijille!
Nyt pidän arpajaiset. 
Aikaa on 1.4. 2013 klo 18 asti


Palkintona ovat nämä, sekä jotain pieniä yllätyksiä voi olla lisäksi  ;)

Matelin lahja-aitasta ostetut karjalanpiirakka-pussukka ja Ikuisesti ihana- jalkakylpy (ei sponsoroitu)
Ite tehty-bambulangasta virkattu tiskirätti+ suklaata

Arvon vielä yllätys "lohdutuspalkinnon" JOS lukijoita tulee lisää (yht. yli 50)  ja arpoja tulee yli 60.
Jotta koettakaahan osallistua arvotaan ahkerasti ja liittyä lukijaksi myös.

Säännöt ovat :

1. arpa, jos kommentoit tähän
2. arpaa, jos olet tai liityt lukijaksi + kommentoit
3. arpaa, jos laitat edellisten lisäksi linkin tähän arvontaan blogiisi 
(ylintä  kuvaa voi käyttää)

Laitathan vielä kommenttiin monellako arvalla olet mukana
Jos olet "anonyymi" nimikin olisi hyvä olla kommentissa.

Onnea arvontaan!

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Tiskikukka :)

Minä nyt en ole ollut ollenkaan "tiskirätti" ihminen, eli en ole tehnyt enkä käyttänyt juuri muita kuin kaupasta ostettuja pöytäpyyhkeitä, yleensä cifonet-tyylisiä mieluiten. Niinpä en ole edes huomannut kuinka kauan näitä bambu- yms langasta neulottuja tai virkattuja "rättejä" on tehty.
Eilen kuitenkin (kun kaupassa käydessä aina tutkin lankahyllyn, jos siellä olisi tarjouslankoja) hyppäsi koriini Novitan bambulankakerä. Vaikka se ei ollutkaan tarjouksessa kait. Sitten aloin etsiä netistä ohjeita ja vihjeitä miten kannattaisi sellainen "tiskirätti" tehdä.

Olipa paljon ohjeita ja kuvia, huomaan jääneeni aivan pimentoon tässäkin asiassa :)
Törmäsin tähän ohjeeseen, ja koska se tuntui niin oudolta, pitihän tätä alkaa opettelemaan. Tämä ei ole tehty siitä bambu-langasta, vaan vanhasta akryyli/silkkilangasta, kun en keksi siitä mitään muutakaan (kuin pupun mekkoa yms) tehdä.

Tiskikukka

Tiskikukka
Ohje on siis otettu täältä Tintinluomukset-blogista, kiitokset siitä.
Ilta meni tätä väkertäessä, ja luulenkin että tää malli on liian hidastekoinen tiskirätiksi. Siispä aloin virkata isoäidin-neliötyylistä rättiä siitä bambulangasta.  Se on vielä kesken, joten siitä myöhemmin. Enkä ole vielä kokeillut tätäkään tiskikukkaa, joten en yhtään tiedä miten tuo lanka kuivuu tms.

Tuosta mukista tulee mieleen Marimekko, ja eilinen uutinen siitä, että Marimekko meinaa lopettaa Kiteen tehtaansa. Se On tosi huono uutinen, jotenkin sen tuotteet ovat tuntuneet niinkuin oman maakunnan tuotteilta, vaikka muualla suurin osa lie tehtykin.
Mikä isku muutenkin työttömyyden vaivaamalle Kiteen kaupungilleja koko Pohjois-Karjalalle!


Tässäpä pupuni, vasemmanpuoleinen lökäpöksy on niistä viimeisin tekeleeni. Aivan liian pienessä paidassaan. "Vanhin" pupuni läksi jo maailmalle. Saapi nähdä vieläkö nämä lisääntyvät, vai siirrynkö vaihteeksi kokonaan tiskirättilinjalle :)

Oikein mukavaa palmusunnuntai-viikonloppua!

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Talven selkä taittuu

Nimittäin tänään, onhan nyt kevätpäiväntasaus. Aurinko lämmittäisi, jos löytäisi tuulettoman paikan  ;)

Tänään on myös Kymmenen kuvaa kesää-haastepäivä.


Aurinko paistaa jo huomattavasti korkeammalta, kuin aikaisemmin. Joulukuusen raasu on ruskistunut kokonaan ja lumet puista karisseet. Piti ihan käydä ulkona kuvaamassa, kun heijastui oma kuva ikkunasta ;)
"Näperrän" kollaasia näistä kuvista, kunhan kerkiän. Toivottavasti jo ensi kuussa näkyy muutakin kuin lunta tässä.

Pääsiäinenkin tai ainakin palmusunnuntai tulla tupsuttaa kohta. 


Kortteja olen muutaman tehnyt, kaksi niistä läksi jo paketin mukana. Ei vaan tuo luovuus nyt loista. On ihan kadoksissa. Mutta ajatus kait on tärkeintä. Enkä nyt hyvin monta korttia lähetä, laitanpa vaikka tekstiviestit muutamille ystäville.
Kauransiemenet itivät yllättäen aika nopeasti. En viitsi ostella raeruohon siemeniä, kun on linnuille varattuja kauroja vielä paljon.

Taimia on mullakin kasvanut, tässäpä kuvia niistä. 

Kelloköynnökset ovan venähtäneet

Paprikan ja vähän basilikan taimia

Tomaatin taimet
Lisää en ole vielä kylvänytkään mitään. Olis ehkä aika kylvää lehtiselleriä ja jotain muutakin.

Aurikoista keskiviikkoa kaikille!

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Jospa kohta lämpiäisi

Olipa hyytävän kylmä eilen, kun ajelin polkupyörällä kirjastossa ja postissa käydessä. Tulomatkalla kun itätuuli puhalsi suoraan edestä, luulin jäätyväni. Kotipihaan tultua ( on suojassa itätuulelta ) ilma oli ihan siedettävän lämmin. Ei ne säätiedotuksissa turhaan varoittele kylmästä viimasta.
Olokin alkoi tuntua flunssaiselta ja kurkku kipeältä. Keitin auringonhattuteetä ja nappasin D-vitamiinia ylimääräisen annoksen, niin tuntuisi menneen ohi toistaiseksi.

Minulta ne jäivät revontulet näkemättä kokonaan. Oli täälläkin niitä näkynyt. Kävin kyllä katselemassa toissailtana ja eilenkin, eikä näkynyt kuin kuun sirppi ja tähtiä.

Viikonloppuna laitoin oven vieressä olevan kranssin keväisempään kuntoon. Ihmeen hyvin on tuo korallikanukan oksanpaloista liimattu kranssi kestänyt talven pakkaset.


Täällä ei vielä näytä lumet sulavan (maata ei ole vielä näkyvissä). Tämän räystään alta ne alkavat ensimmäisenä sulaa, nyt vaan räystäät tippuu yllä pään...eikä haluta mennä alle seisoskelemaan :)



Mukavaa Minna Cantin ja tasa-arvon päivää. Radiosta kuulin näitä vietettävän tänään.
Luulin, että lehdissäkin olisi ollut juttuja Minna Cantista tai tasa-arvosta, Hesarista luin vaan yhdestä kolumnista romanialaisen kerjäläisen tasa-arvosta (tai tasa-arvon puutteesta). Enkä muuta löytänyt aiheesta. En kyllä itsekään tiedä paljoa Minna Cantista, vaikka olenkin Kuopiossa kulkenut monesti hänen entisen kotitalonsa ohi, nähnyt patsaan ja jonkin hänen elokuvansakin katsonut. Varmasti hän on ollut aikanaan topakka nainen.

Paljon kiitoksia kaikille kävijöille, on jo yli 7000 kävijää ollut täällä blogissa. Kohta on vuosi siitä kun aloitin tämän kirjoittelun ja olenkin miettinyt arvonnan järjestämistä pääsiäisen aikoihin joskus viikon päästä.

Mukavaa päivän jatkoa!


lauantai 16. maaliskuuta 2013

Viikko on taas mennyt!

Mihinkähän taas lienee tämäkin viikko mennyt. Tuntuu kuin en olisi saanut mitään aikaiseksi, vaikka monenlaista on tullut puuhailtua. Miten lie tämä maaliskuukin jo mennyt yli puolen välin.
Pojan muuttoa on tehty tälläkin viikolla, aina joitain tavaroita on jäänyt jonnekin komeroihin. Sitten olen järjestellyt omiakin tavaroita taas enemmän levälleen, kun mahtuvat paremmin. Vienyt kukkien alkuja toiseen huoneeseen, seurannut niiden kasvua ja kastellut niitä, harventanut niitä, ihmetellyt niiden liikaa venymistä. En ole vieläkään kerennyt koulia mustasilmäsusannoita. Siivonnutkin olen, vaikka vielä sitäkin puuhaa riittäisi.
Yhden päivän leivoin ja paistoin. Vietettiin pojan tuparit ja isännän syntymäpäivät siinä samalla, unohdin tietysti ottaa kuvia siitäkin.

Neulonut ja virkannutkin olen. En tietty osaa istua illalla ja katsella tv:tä, jotain pitää olla kädessä. Opettelin tekemään näitä afrikkalaisia kukkasia. Nämä langat ( 7-veljestä) ovat minusta liian "tönkköjä", joten pitäisi ostaa jotain muuta lankaa näihin.

Ja uuden pupun tein taas. Etsin luonnonvalkeaa villalankaa kaapistani, eikä löytynyt kuin jotain "ei minkään väristä". Itse olen värjännyt sen, eikä ole oikein onnistunut väri. Olisihan sen voinut värjätä uudelleen, mutta ei tullut mieleen sekään asia, ennenkuin olin kerinyt vyyhdin kerälle, joten joutaa neuloa vähän vihertäväksi pupuksi. Tästä langasta tulee vielä toinen pupu ja sitten onkin vain harmaata villalankaa enää jäljellä.


En ole vieläkään kerennyt laittaa ensimmäistäkään pupua lahjaksi, mutta ensi viikolla lähetän heti maanantaina.
Tässä ovat vielä kaikki kotona.


Eilen perjantaina kävimme sitten ajelulla Kuopiossa. Olikin huikaisevan aurinkoinen päivä, vähän harmittaa istua autossa sellainen, mutta menihän tuo aika katsellessa Matkuksen kauppakeskuksessa ja Ikeassa. Piti ostaa pääsiäiskoristeita, mutta en sitten kerennyt käydä Tiimarissa, Tigeristä ei oikein löytynyt kuin pitsiteippirulla, jota laitan kortteihin. Ikeasta ostin tällaisen pikkulaatikoston, kun oli tarjouksessa.


Tuo on maalaamaton vanerilaatikosto, joten sitä pääsen kohta tuunailemaan. Kai maalaan sen valkoiseksi ja laitan siihen ompelutarvikkeeni.

Tänäänkin oli aivan ihana auringonpaiste, mutta päivä meni siivoillessa ja leipoessa. Enkä kerennyt taaskaan kävelylle. Muutaman pääsiäiskortin tein myös.

Ulkona piipahtaessa yritin katsella olisiko siellä sopivia kuvauskohteita. Oravat pyörivät pihapuussa ja linnut laulelivat, mutta eipä tarttunut kameran filmille muuta kuin tämä pullea harakka .


Tulihan tästä jo pitkä juttu, koko viikon höpinät samalla kertaa. :)

Oikein mukavaa viikonloppua ja aurinkoa kaikille!

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Kumman kaa- haaste


Tänään olikin aamulla pakkanen -25 astetta, kun heräsin. Onneksi aurinko alkaa jo lämmittää ilmaa päivemmällä.

Alkaa olla nämä mun ekat kylvökset koulimisen tarpeessa.  Mustasilmäsusannan taimet.




Sain Savea ja papuja-blogista Kumman kaa- haasteen, vastailenpa nyt siihen.

1. Savimaa vai hiekkamaa?
Hiekkamaata mieluummin, koska se käy hyvin kateviljelyyn.

2. Varjoisa vai paahteinen piha?
Eihän täällä aurinko monestikaan paista liikaa, mutta varjoakin tarvitaan. Kesällä on kyllä kamalaa olla pihalla, jos ei ole yhtään varjoa. Koettiin se ekana kesänä tähän muutettua. Joten valitsen molemmat ;)

3. Lapio vai sakset?
Lapio on kesällä usein käytössä, mut talikko on tärkein "kalu" mulle kasvimaalla.

4. Taimikasvatus vai valmiit taimet?
Ostan jonkunverran taimia, etenkin kukkia, mutta kasvatan pääasiassa itse. 

5. Puut vai pensaat?
Jokunen puu ja useita pensaita. Eli molempia jonkinverran.

6. Yksivuotiset kukat vai perennat?
Enemmän on perennoita, ruukuissa yksivuotisia.

7. Uutuudet vai perinnekasvit?
Perinnekasveja olen keräillyt aikaisemmin, tärkeää on niiden talvenkestävyys.

8. Riippumatto vai kitkeminen?
Eipä ole riippumattoa, joten kait sitten kitken mieluummin ;)

9. Alan Titchmarsh vai Pentti Alanko?
Alanin ohjelmia katselin joskus ihastuneena, joten hän.

10. Kirjat vai blogit?
Kirjat ovat pitkäaikaisin "ihastukseni"

11. Ilmainen puutarhamatka Alankomaihin vai Iso-Britaniaan?
No kävis ihan kumpi tahansa, esim. tulppaanien aikaan Alankomaihin. Tykkään myös englantilaisista puutarhoista.

Tämä haaste on jo ollut monilla, joten jos joku ei ole vielä sitä saanut, voi ottaa sen tästä...

Aurinkoista sunnuntaita!

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Toinen pupu valmistui


Eilen sain toisen tekemäni neulepupun valmiiksi, eli se on tuo tummempipuseroinen. Toinen olikin jo "helpompi" tehdä,  ainakin tekeminen sujui nopeammin. Hamoset ompelin niille myös. Ne on takaa auki, jotta häntätupsu mahtuu hyvin  ;)
Tänään oli aika kiireinen päivä, enkä kerennyt kuin kuvaamaan nuo puput. Poika sai asunnon ja muutimme tavaroita ja laittelimme niitä paikoilleen. Vielä riittää muuttotouhua useammallekin päivälle. Väsyttävää touhua. Eipä jaksa oikein kirjoittaakaan, täytyy lähteä nukkumaan.

Suuret kiitokset kaikille kommenteista edelliseen kirjoitukseeni ja kaunista talvista viikonloppua toivottelen kaikille!

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Mukavaa naistenpäivää!

Oikein hyvää naistenpäivää tänään kaikille!
En ostanut, vaikka mieli teki, kukkia itselleni tänään. Eikä kyllä muutenkaan joutanut juhlaa pitämään. Juhlitaan sitten myöhemmin, vaikka ei erikoista päivää olisikaan ;)


Ruusuja  viime lokakuulta. Äitienpäivä ruusu kukki penkissä niinkin myöhään.


Tämä kuva tsinniapenkistä on otettu muutama vuosi sitten eräällä puutarhatilalla.

Mukavaa viikonloppua!

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Tilhiä


Eipä mulla mitään ihmeempää asiaa ole, kuin että tilhiä tuli naapurin omenapuuhun (tai mikä puu lieneekään) iso lauma.
Hyvä suojaväritys noilla on, eipä paljoa erota taustasta. Mutta on ne vaan niin kauniita...hetken kuluttua olivat lentäneet jo pois...

Kevättä odotellessa, terveisiä lumen keskeltä!

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Aurikoista tiistaita

Kiitos kaikille kommenteista. Onkin tullut paljon uusia juttuja seuraamistani blogeista, en ole kerennyt paljoa täällä lueskelemaan ;)
Nimittäin eilen illalla sain valmiiksi sen pupun. Ensimmäistä menee väkertäessä pitkään, toivottavasti toinen sujuu jo nopeammin. Ihastuin tähän nimittäin niin paljon, että haluan sellaisen itsellekin. Ajatus oli laittaa tämä ensimmäinen yhdelle pienelle tytölle.





Pitää vielä tehdä tälle hamonen.

Tänään on aurinkoinen päivä ja aamuinen pakkanenkin näyttää laskevan. Nyt onkin lähdettävä sauvakävelemään. Alkoi neulominen käydä kipeästi niskoihin illalla. Pari päivää tuli kyyhötettyä neule ja kirja nenän alla  :)

Hauskaa päivän jatkoa kaikille!

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Pakkasta ja aurinkoa

Jopas alkoikin maaliskuu pakkasilla. Tänä aamuna oli mittarissa -23 astetta pakkasta. Eilen oli vielä "siedettävä" pakkanen ja kävin rannalla katsomassa oliko siellä mitään uutta.
Ei ollut, oli vaan lunta ja kirkasta auringonpaistetta.


Viikonloppu meni mulla neuloessa pupua. Nyt on neulottu jalat ja toinen käsi. Jospa jo huomenna saisin sen valmiiksi.

Tänä aamuna katselin kylvöksiäni ja kas kummaa, basilikat ovat itäneet jo, kylvin ne 28.2. . Enpä muistanut, että ne itävät näin nopeasti. Olisi kerennyt kylvää niitä varmasti myöhemminkin.


Mulla oli kolmenlaisia basilikan siemeniä , kuvassa olevaa ja punalehtistä, sekä kanelibasilikaa.  Kylvin niitä kaikkia, koska olipa niitä kuinka paljon tahansa, ne eivät kasva tarpeeksi hyvin, jotta riittäisivät kunnolla talveen asti. Nytkin alkavat kaikki kuivatut yrtit, lehtikaalit ja nokkoset yms. olla lopussa. Nokkosta ainakin olisi mennyt enemmän. Ite oon käyttänyt sitä aamulla jogurtin ja marjojen seassa aamupalallla.

Leivoin eilen kermaviilipiirasta. Pullataikinpohjalle laitoin ensin omatekoista tyrnihyytelöä, mustikat ja kermaviili-kanamunaseos päälle. Pitkästä aikaa tehtynä maistui hyvin ( ei se ole kylläkään yhtään karppausruokavalioon sopivaa)



Tervetuloa Karina lukijaksi ja Mukavaa viikon alkua kaikille!