torstai 8. elokuuta 2013

Sateen jälkeen ja tunnustukset

Yöllä satoi aika paljonkin. Maa olikin jo pitkään kaivannut sadetta. Luvassa on tänään sitä lisääkin.


Eilen, vielä auringon paistaessa kuvailin näitä liljojani. On niistä yksi hieman erilainen, siitä puuttuu keltainen väri keskeltä. Olen aivan lääpälläni näihin, minulla ei ole koskaan ollut näin isoja ja tuoksuvia liljoja.

Syyshortensiakin on nyt kauneimmillaan. Raaskin leikata sitä keväällä vain vähän, mutta kyllä se kasvatti ihan uusiakin versoja, joten olisi voinut leikata ja muotoilla sitä enemmänkin.

Kasvimaalle mennessä tuoksuherneet kiipeävät kaaressa, toisellapuolella krassit eivät näy kiipeilevän. Olisi pitänyt sitoa niitä jo alkukesällä. Nyt ei voi enää, koska katkeilevat liian hauraina, jos niitä liikuttaa.
Käytävillehän minä laitoin oksahaketta. Tästä kaaren alta kaivoin pintakerroksen pois, ja sitten vasta laitoin hakkeen. Tässä näkyy kasvavan vähiten rikkaruohoja. Toisiin paikkoihin laitoin sanomalehden hakkeen alle. Se ei ole kokonaan tuhonnut rikkaruohoja, vaan minulla on vielä isompi urakka käytävien heinien poistamisessa. Huoh, miksiköhän mulle ei silloin tullut mieleen laittaa edes jotain katekangasta hakkeen alle?

Tomaatit alkoivat kypsyä, kun jätin niiden kastelun muutamaksi päiväksi. Ja olihan tässä monta tosi lämmintä ja aurinkoista päivää. Kiitos vinkistä!

 Näissä pienissä Goji-marjoista jääneissä laatikoissa kasvatin paprikoita ja salaattia. 

Sipulit nostin jo viikonloppuna ylös, koska kaatuilivat niin pahasti ja johan nuo olivat tarpeeksi isojakin. Penkissä kasvaneet samettikukat jäivät kukkimaan ja kylvin kauraa penkkiin, jotta maa ei jää paljaaksi. Nopeasti ne itivätkin, vaikka oli kuivaa.

Laitoin tänä kesänä basilokoja kasvamaan ruukkuihin. On niitä myös kasvihuoneessakin. Tästä on niitä leikelty jo monta kertaa, joten hyvin kasvoivat. Nostin ruukut kylmällä ilmalla sisälle terasille. Älkää katsoko tuota vesiallasta, siitä on otettu kasteluvettä kukille, eikä ole putsattu kuin keväällä. Ihan karmean näköinen!

Palaan nyt tähän tunnustukseen, jonka sain Betweeniltä Rikkaruohoelämää blogista.
Paljon Kiitoksia vielä kerran!

Tässä sen säännöt:
Kopioi post it- lappu ja liitä se blogiisi
Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi
Anna tunnustus viidelle suosikkibloggaajallesi ja kerro heille siitä kommentilla
Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu post it -lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Se nyt vaan on niin että, Between Rikkaruohoelämää on ollut minun blogin alkuajoista mukana seuraamassa ja kommentoimassa juttujani, joten hän saa tämän takaisin. Mielenkiintoinen ja vinkkejä ja ideoita antava blogi. Juuson touhuja on myös hykerryttävän mukava seurata :)

Sitten kaksi blogia jotka kertovat kivasti hyötykasvien kasvatuksesta
Vaalean vihreää
Savea ja papuja

Ritvan elämää- blogissa on myös kauniita kukkasia ja mukavia matkakuvia.

Konnadonnan  kotona ja puutarhassa, hieno puutarhablogi, kivoja vinkkejä ja kauniita kuvia.

Sanotaan niinkuin tv:n puutarhaohjelmissa; tässä kaikki tällä kertaa ;D 
Mukavia elokuisia päiviä kaikille!

12 kommenttia:

  1. Lämmin kiitos tunnustuksen palauttamisesta. Olen siitä tosi otettu.
    Miten paljon laitat sanomalehteä hakkeen alle? Kasteletko lehdet? Vähitellen rikkaruohot kyllä tulevat esiin hakkeen alta, mutta kyllä siihen ainakin minulla on mennyt useampi kesä. Välillä toki lisään niin sanomalehteä kuin hakettakin. Tuo sanomalehtien kasteleminen on minusta tärkeää, silloin se jotenkin jumittuu paremmin sinne hakkeen alle.
    Syyshortensia on nyt tosiaan kauneimmillaan ja onneksi sen kukinta kestää pitkälle syksyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooppa hyvä, jo oisit ansainnut sen edellisellä kerralla.
      En kyllä kastellut lehtiä ja ois kai niitä voinut laittaa paksummaltikin. seuraavan kerran sitten oon jo viisaampi. Tänä vuonna en voi enää lisätä, kun ei ole risuja.

      Poista
  2. Toimiikohan tuo kastelemattomuus myös paprikoihin? Paprikat on ollut jo kesäkuun lopusta ja nyt vasta alkaa näkyä punerrusta. Ne olivatkin kastelematta tässä vähän aikaa. On ehkä hyvä pitää kastelussa taukoa.

    Kiitos tunnustuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä tiedä, vinkki tuli muistaakseni Kahelinkulmalta Taina T:ltä.
      On mulla kyllä paprikoita samassa huoneessa, ihan vihreitä ovat. Nythän senkin näkee, kun jatkan taukoja kastelussa. Vaikka ulkoakin saavat nyt vettä.
      Oleppa hyvä!

      Poista
  3. Kaunis kiitos tunnustuksesta, Emilie! Komea syyshortensi sulla, mulla on ihan onneton rupunen, varmaankin liian kuivalla paikalla. Siirtohommia siis tiedossa:)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kovasti Emilie tunnustuksesta,kyllä siellä on kauikki viellä niin kaunista.♥

    VastaaPoista
  5. Upean värinen lilja! Minäkin olen lääpälläni erilaisiin liljoihin ja varmasti tulee syksyllä taas muutama uuden värinen liljan sipuli maahan peiteltyä :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos tunnustuksesta! Sinulla on kaunista, rehevää ja satoisaa!

    VastaaPoista
  7. Ihana lilja!!!! Liljat ovat aina niin kauniita. Ja tuoksuherneesi ovat kasvaneet hienosti, omani ovat vielä hentoja ja onnettomia.

    VastaaPoista
  8. Upea lilja tosiaan! Onnea tunnustuksesta. Saat hienon sadon. Mukavaa viikonloppua, Emilie!

    VastaaPoista